9. Laulavat sadepisarat

Lempielokuvani

Minun lempielokuvani on Laulavat sadepisarat, Gene Kellyn tähdittämä musikaali vuodelta 1952. Laulavat sadepisarat kertoo siitä, kuinka ääni saapui Hollywoodin. Huumoria, Gene Kelly, tanssia, laulua, Gene Kelly, ihania pukuja ja Gene Kelly, mitä muuta voisi musikaalilta pyytää?
Olen nähnyt Laulavat sadepisarat lukemattomia kertoja. Jo ihan pienenä kiipesin kirjahyllyyn ja poimin käsiini VHS-nauhan, jolle kyseinen filmi oli televisiosta nauhoitettu. Muistan kuinka katselin ihmeellisen värikästä maailmaa ruudulla, matkin tanssijoita, tapailin lauluja ja esitin mykkäfilminäyttelijöitä. Esikouluiässä ilmoitin äidilleni vakaan aikomukseni ryhtyä mykkäfilmitähdeksi. Olen vieläkin sitä mieltä, että se olisi hyvä uravalinta minulle.

Teini-iässä kävin elokuvan innoittamana steppitunneilla. En ole luonnostani kovinkaan kummoinen tanssija ja rytmitajuni on lähes olematon, mutta lapsuuden unelmani ajoi minua eteenpäin ja uskaltauduin jopa esiintymään kahdesti. Pikkujouluissa olin ainoa oppilas ryhmästäni, joka saapui paikalle. Sattumoisin olin myös ryhmämme huonoin tanssija. Olin varma, etten uskaltaisi esiintyä, mutta edistyneemmästä tanssiryhmästä tuli tuekseni muutama tanssija ja minä päätin näytellä musikaalitähteä. Esitys meni mainioisti.
Toisen kerran esiinnyin kevätnäytöksessä. Olisin varmaankin kieltäytynyt esiintymisestä, ellei tanssikappaleemme olisi ollut Singin' in the Rain, rakkaimman musikaalini nimikkokappale. Se oli steppiurani huippuhetki.

Kävin joitakin vuosia sitten Lontoossa katsomassa teatteriversion Laulavista sadepisaroista. Hymyni ja innostuneisuuteni avulla onnistuimme äitini kanssa ostamaan edulliset liput loistaville istumapaikoille ja steppikohtauksissa jalkani naputtelivat omia aikojaan katsomon pehmustettua lattiaa.

Tänään on jo saatu vaikka millä mitalla sadepisaroita, niinpä luulen, että on aika laittaa filmi pyörimään ja saada hieman laulavia sellaisia.

8. Ensimmäinen murha

Kohtaus, joka alkaa "Se oli ensimmäinen kerta, kun tapoin ihmisen":

Se oli ensimmäinen kerta, kun tapoin ihmisen. Katselin kuinka valkoinen paita kukki verenpunaisena ja kuinka veitsi iskeytyi elottomaan ruumiseen yhä uudelleen ja uudelleen.
Me molemmat tiesimme, että tämä päättyisi näin ja minä aloittaisin uuden elämäni verisin käsin.
- Kaikki on hyvin. Minä kuiskaan ja silitän veren tahrimaa poskea.
Hän opetti minulle, mikä minun tehtäväni on tässä elämässä. Hän näytti minulle liekin, jota seurata. Hän opetti minut hillitsemään tunteeni ja päästämään irti niistä. Me katselimme toisiamme tuntikausia kalvaan kynttilämeren yli, kunnes opin kadottamaan minäni ja löytämään uuden olennon, joka halusin olla.

Työnnän hänet valmiiksi kaivettuun kuoppaan ja hyräilen hiljaa peittäessäni ensimmäisen rakastajani ruumista. Minun tehtäväni on vihata, mutta hänelle minä halusin antaa ikuisen unen metsän rauhassa, sillä hän antoi minulle tehtäväni.
Laskeva aurinko häikäisee silmiäni, kun viskaan lapioni järven syvyyksiin ja pesen käteni kylmässä vedessä. Hitaasti vedän ylleni hänen takkinsa ja annan viilenevän illan rauhoittaa mieltäni.
Me jätimme hyvästit toisillemme jo sinä yönä, jona hän tajusi olevansa minun ensimmäiseni. 

7. Lounaalla

Lounaalla ystävän kanssa. Ystävä saa puhelun kesken aterian. Tämä on ystävän osa keskustelusta.

Moi! -...-  Oon just lounaalla, mut kerro nopsaa. -...-  Joo, eiku se lähti toissapäivänä. -...-  Mitä? -...-  Ei, en oo nähny. -...- Ootko soittanu Juulille? -...-  Siis se ainakin sano, että ne olis näkemässä tänään, mut en oo varma. -...-  Totta. -...- Onko sulla sen veljen numeroa? Roopen, vai mikä sen nimi oli? -...-  Nii just se. -...- Eiku kaikki on varmasti hyvin. -...- No on on! -...- Nii, nii. Soitat kato vaan sille! -...-  Joo! -...- Laita sit jooko viestiä, jos se vastaa. -...- No niinpä. -...- Nii-i. -...- Eiku en mä haluu ees aatella. -...- Joo, no mut hei, kyl tää tästä. -...-  Soita mulle sit. -...-  Joo, moikka! -...-  Ei, ei haittaa! -...- Nii, otat ihan rauhassa. -...- Joo, moi!

6. Sottapytty ja himosiivooja

Tuoreet kämppikset, joista toinen on toivottoman sotkuinen, toinen pakkomielteisen siisti.

Niina ei yksinkertaisesti voinut käsittää, miten Juuli saattoi elää tyytyväisesti hymyillen sotkunsa keskellä. Eikä hän voinut käsittää, miten he kaksi voisivat jakaa pienen asunnon keskenään. Siinä Niina kuitenkin istui siististi pakattujen pahvilaatikoidensa keskellä ja tuijotti niihin kirjattuja yksityiskohtaisia luetteloita laatikoiden sisällöstä.
 -  Vitsit, Niina! Tästä tulee niin siistiä! Juuli hihkui ja viskasi huolettomasti neuletakkinsa Niinan sängyn laidalle. Vai vielä siistiä? Niina ajatteli nyreästi. Hänestä tuntui kuin sekasorto olisi ryöminyt sisään Juulin aurinkoisen hymyn mukana.

Juuli oli asunut asunnossa yksin muutaman kuukauden ja riemastunut kuullessaan Niinan jääneen kodittomaksi. Tarmokkaasti Juuli oli ilmoittanut, että Niina vuokraisi nyt heti hänen kaksionsa toisen huoneen. Juuli katui päätöstään jo alta kahden viikon. Niinan ainainen nalkutus tiskeistä ja imurin infernaalinen hurina olivat ajaa Juulin hulluuden partaalle.

 -  No nyt on tiskit hoidettu! Juuli huikkasi Niinan huoneeseen ja kuivasi käsiään astiapyyhkeeseen.
 -  Siellä keittiössä on käsipyyhekin. Niina tuhahti ja repäisi astiapyyhkeen Juulin kädestä. Hän ripusti astiapyyhkeen huolellisesti paikoilleen ja antoi tuomitsevan katseensa liukua keittiön yli. Lopulta Niina loi terävän katseen Juuliin ja sanoi - Sä et taaskaan pyyhkiny roiskeita hanasta. Se oli Juulille liikaa. Hän riuhtaisi auki jääkapin oven ja nappasi ketsuppipullon käteensä. Raivokkaan kiroilun saattelemana koko purkki tyhjentyi keittiön pinnoille.
 -  Siivoo roiskees! Juuli tiuskahti ja marssi ulos.

4. ja 5. Nallu ja lastenhuone

4. Rakkain leluni

Täyttäessäni seitsemän vuotta sain äidiltäni lahjaksi nallekarhun, jonka tassussa luki Bukowski. Sillä oli päällään ruskeat, pehmoiset henkselihousut. Me rakastuimme heti toisiimme. Nimesin nalleni Nalluksi ja otin sen viereeni nukkumaan. Vuosiin en nukkunut yötäkään ilman Nalluani.
Siskopuolellani oli paljon nallekarhuja ja yhdessä perustimme nalleistamme Bukowskin perheen. Tämä perhe tähditti lukuisia sarjakuvia, elokuvia ja leikkejä. Teddy ja Raimo tappelivat keskenään, Nallu sovitteli riitoja, Isoisä kertoi meriseikkailuistaan ja Lilli teki kokkiohjelmaa.
Nallu on kuullut kaikki elämäni ilot ja surut, se on seurannut minua uuteen kotiini ja käyttää yhä samoja housuja. Nallu ei koskaan ollut vain lelu, se oli jotain enemmän. Se on Nallu, maailman paras pehmokarhu.

5. Kolme esinettä lapsuuteni makuuhuoneessa

Muutimme useamman kerran lapsuuteni aikana, joten kerron ensimmäisestä makuuhuoneesta, jonka muistan. Jaoin sen veljeni kanssa ja muistan lähes kaikki esineet, joita siellä oli. Erityisen hyvin muistan keinutuolin, jossa äitini luki ja lauloi meille. Muistan vielä hämärästi, kuinka äidilläni oli tapana lukea samaa satua joka ilta viikon ajan. Se varmasti nopeutti nukahtamista. Nykyään minä keinun samassa keinutuolissa ja juon aamukahvia parvekkeellani.
Sänkyni vieressä seinällä oli lukuvalo, jonka kuvun kangaspinta oli valkovihreää ruutua ja jossa oli valkoinen pupun kuva. Veljeni lukulamppu oli sininen ja siinä oli kuva kuunsirpistä, jolla oli yömyssy. Huoneessamme oli myös suuri pajupuinen kori, jolla seilasin mielikuvitukseni valtameriä ja jouduin huimiin seikkailuihin.

3. Herrasmiesvaras

Mitä minä näpistäisin?

Minä olisin niin uskomattoman taitava herrasmiesvaras, että minulle mittamaattoman arvokkaiden timanttikorvakorujen nappaaminen olisi pelkkää näpistelyä. Tekisin loistavia harhautuksia ja veisin kädenkäänteessä kokonaisia jalokivikokoelmia, timanttitiaroita ja Fabergén luomuksia. Asuisin upeassa linnassa Etelä-Ranskassa ja olisin Euroopan hienoimpien seurapiirien lemmikki. Kukaan ei villeimmissä unissaankaan kuvittelisi, että olen historian taitavin rikollinen. Urani huippuna kimaltelisivat Ison-Britannian kruununjalokivet ja lukuisat taideteokset, joiden arvoa olisi mahdoton mitata.
Totuus hämmästyttävästä kaksoiselämästäni paljastuisi vasta, kun mittavat yksityiskokoelmani löydettäisiin kuolemani jälkeen. Legendani jäisi elämään ja yhä uusi rikollinen sukupolvi nousisi havittelemaan kruunuani Jalokivien kuningattarena.

2. Kirjoituspöytä

Mitä minun kirjoituspöytäni ajattelee öisin?

Olen varma, että kirjoituspöydälläni on kova ikävä minua. Se istuu toisella paikkakunnalla, vinttikamarissa ja odottaa päivää, jona voin hakea sen kotiin. Se muistelee kaikkia satuja, joita olen sille kuiskinut ja silittelee tarinoita, jotka kypsyvät sen laatikoissa. Se toivoo, että kotiin päästyään se pidettäisiin paremmassa järjestyksessä kuin aikoinaan. Hiljaa pöytäni naurahtaa muistaessaan täyteen ahdetut laatikot ja paperivuoret. Nauru muuttuu huokaukseksi, kun se muistelee kuinka minulla oli tapana siirtää huonekaluja ympäri huonettani. Se sai aina hyvän paikan, olihan se sentään valtion palveluksesta eläköitynyt pöytä.
Öisin kirjoituspöytäni unelmoi pääsevänsä taas töihin. Liian kauan se on ollut toimettomana ja vain nukuttanut mustaa kissaa kannellaan. Pimeydessä se kuuntelee talon hengitystä ja odottaa aamua, jona minä palaan.

1. Miksi minä kirjoitan?

Minä kirjoitan, koska se on taikuutta. Sanoissa on voima. Ne ovat ase, lohtu ja avain maailman ihmeisiin. Olen aina rakastanut kirjoja ja tuskin muistan aikaa, jona en halunnut olla kirjailija. Ensin jäljittelin rakastamiani kirjoja, kuin lapsi vanhempiaan, mutta kun lopultakin löysin oman säveleni, tunsin lumoavan voiman sormenpäissäni ja tiesin löytäneeni oman tapani luoda, taistella ja rakentaa.
Minä uskon, että sanoilla voidaan muuttaa maailmaa. Minä haluan antaa sanani, voimani maailmalle. Haluan herättää ajatuksia ja ennen kaikkea tunteita. Toivon, että voin sanoinani lahjoittaa edes välähdyksen siitä ihmeellisestä maailmasta, jonka olen kyennyt itselleni luomaan.
Kirjoittaminen on asia, jonka pitkään kätkin pöytälaatikkooni, vaikka se oli asia, jonka eniten toivoin ihmisten minusta muistavan. Hitaasti olen avannut loputtomien muistikirjojeni kansia ja päästänyt rakkaat sanani muiden nähtäville. Avattu pöytälaatikko ja paljastetut sivut saavat minut tuntemaan itseni kokonaisemmaksi kuin ennen. Minä olen hieman enemmän minä. Minä, jolla on sanat ja ajatukset.
Minä kirjoitan, koska minä elän ja hengitän sanoissa. Sanat ovat minun kimaltava haarniskani ja terävä miekkani. Sanat ovat sankaruuteni sielu.