maanantai 25. tammikuuta 2016

59. Patanelonen ja kirottu sormus

59. Se, josta äitini minua aina varoitti.

Jossakin vaiheessa ollessani toisella kymmenelläni kiinnostuin taikuudesta ja toivoin yli kaiken olevani noita. Odotin vuosia kirjettä Tylypahkasta ja yritin epätoivoisesti saada tavaroita liikkumaan tuijotukseni voimalla. Ilmeisesti aloin puhua noituudesta liiankin kaipaavasti, sillä äitini kertoi minulle varoittavia tarinoita nuoruuden ystävästään, joka tuli lopulta niin hulluksi, ettei enää noussut vuoteestaan ilman sormuksensa lupaa. Kieltämättä minua alkoi itseänikin pelottaa, kun korttipakkani patanelonen tuntui alkaneen vainota minua. Se ilmestyi jatkuvasti, kun vedin satunnaisen kortin pakasta tai ilmaantui pakan päällimmäiseksi, kun sekoitin kortteja. En enää uskaltanut avata pelikorttien koteloa, sillä pelkäsin näkeväni patanelosen.
Uskoani noitiin ja noituuteen eivät vähentäneet lainkaan äitini tarinat Minna-noidasta, joka joskus oli asunut vaarini kotiseudulla Merikarvialla. Minnalla oli kuulemma ollut musta raamattu, joka oli haudattu hänen mukanaan. Kerrotaan, että kaksi poikaa kaivoi sen ylös haudasta ja että heidät löydettiin seuraavana aamuna kirkon portailta kauhusta tärisevinä. Kertomuksen mukaan toinen suljettiin lopuksi ikäänsä mielisairaalaan ja toisesta tuli hypnotisoija Olliver Hawk.
Oliko Minna ihan oikea noita, sitä en tiedä, mutta olen joskus miettinyt, että mitä jos se äitini nuoruuden ystävä, josta minua varoitettiin, olikin ihan oikea noita, jolla oli hallussaan kirottu sormus.

maanantai 18. tammikuuta 2016

58. Viestejä kaukaa

58. Joku seisoo puistossa, saippualaatikon päällä ja huutaa ohikulkijoille. Mitä on tekeillä?

Hän oli taas yksi niistä, jotka olivat saaneet viestin kaukaa. Hän huusi ohikulkijoille varoituksia lähestyvästä maailmanlopusta.
- Kaksitoista päivää! Katukaa syntiset! Kaksitoista päivää! Mies huusi silmät harittaen ja kädet villisti ilmaa huitoen. Lehteilin pientä, mustaa muistikirjaani ja lähestyin saippualaatikkoa.
- Sinulla on väärää tietoa. Huomautan rauhallisesti ja korvamerkitsen sivun muistikirjastani.
- Etkö tajua, että tuomion hetki koittaa? Mies kähähtää ja repii hermostuneesti partaansa.
- Tajuan toki, mutta aikataulusi on hieman pielessä.
- Kaksitoista päivää, syntinen! Mies karjaisee ja koettaa tarttua käsivarteeni, mutta osuu ohi.
- Kuten sanoin, sinulla on väärää tietoa. Minä en menisi lupaamaan kahtatoista  päivää, kun aikaa on niin paljon vähemmän. Minä hymähdän ja vilkaisen kelloani. - Tarkemmin sanottuna viisitoista minuuttia.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

57. Rakkaus on elämäntapa

57. Mitä ajattelen rakkaudesta nykyään.

Minä uskon rakkauteen, sen voimaan ja taikaan. Minä olen elämässäni ollut rakastunut kaksi kertaa. Toinen kerta johti siihen, että vietän tänään kolmatta hääpäivää uskomattoman, ihanan ja ennen kaikkea rakkaan mieheni kanssa. Tein hänelle lahjaksi pienen kirjasen, johon kirjoitin ylös sata asiaa, joita hänessä rakastan. Aloitin listan reippaasti, mutta noin kolmannenkymmenennen asian kohdalla meni sormi suuhun. Tuijotin seinää ja pää tuntui ihan tyhjältä. Minua hävetti. Rakastan miestäni niin paljon, ettei sille ole sanoja, enkä silti muka keksi kolmeakymmentä rakastettavaa asiaa enempää. Lopulta, hieman mietittyäni keksin muutaman asian lisää ja pian huomasin, että listallani oli sata asiaa. Lahjan antamisen jälkeen olen muistanut vielä kolme lisää. Luultavasti minulla on seuraavaan hääpäivään mennessä valmiina "100 muuta asiaa, joita sinussa rakastan".
Rakkautta on monenlaista ja kyky tuntea niitä kaikkia on ihmeellinen lahja. Rakkaus voi pitää pinnalla silloinkin, kun kaikki muu pettää alta, sillä rakkaus avaa silmät näkemään. Toisinaan rakkaus on valinta. Minä olen valinnut rakkauden. Se on elämäntapa.
Olen paatunut romantikko ja ihan pienestä pitäen olen arvostanut ja ihannoinut nimen omaan romanttista rakkautta. En ole koskaan ihan ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat pitävänsä jostakusta, mutta heillä ei ole aikaa rakastua. Ei aikaa rakastua? En voi edes kuvitella, että olisin itse heittänyt pois mahdollisuuden löytää todellisen rakkauden, vain koska minulla oli kiire. Olin teini-iässä nopea ihastumaan, kuten monet muutkin, mutta kun minä rakastuin, minä rakastuin kuten romaanien sankarittaret. Äitini kertoi myöhemmin usein pelänneensä, että minä jäisin lopulta yksin, koska odotin rakkauden olevan sellaista kuin kirjoissa. Kun sitten aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa totesi veljeni, että te olette molemmat tuollaisia romanttisia hupsuja, hyvä kun löysitte toisenne. Minä tosiaan löysin sellaisen rakkauden, jonka kirjat minulle olivat luvanneet. Se, jos mikä vahvisti uskoani rakkauteen, sillä olen aina tiennyt sen olevan minulle ainoa oikea tapa rakastaa.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

56. Kolme palaa taivasta

56. Ylimaallisin jäätelökokemukseni.

Olin pukeutunut sievään, punaiseen leninkiin ja lyhyillä, suolaveden kihartamilla hiuksillani keikkui kapealierinen olkihattu. Adrianmeren kuuma tuuli pyyhki hellästi kasvojani, kun istuin jäätelöineni satoja vuosia vanhan kaivon juurelle. Olin tilannut itselleni italiaksi kolme palaa taivasta; sitruunasorbettia, tummaa kirsikkaa ja pistaasia. Jo ensimmäinen lusikallinen toi kyyneleet silmiini.
- Jos nyt kuolisin, kuolisin onnellisena. Minä huokasin ja värisin suloisen jäätelöorgasmin pyyhkiessä ylitseni.
Jokainen suupala, jonka tuosta taivaallisesta jäätelöannoksestani otin toi mieleeni loputtoman määrän olemattomia, mutta sitäkin kauniimpia muistoja. Jäätelöpallojen makea tuoksu kuljetti minut hetkeksi ihaniin hedelmätarhoihin ja värjäsi kaiken ympärilläni kirkkain värein.
Minä rakastan italialaista jäätelöä ja olen syönyt sitä juuri niin paljon, kuin kolmen Italian-matkan aikana vain on mahdollista. Eli varsin paljon, mutta sellaista jäätelöannosta kuin söin tuona kesäkuisena iltapäivänä Venetsiassa, en ole ennen sitä tai sen jälkeen syönyt.

tiistai 12. tammikuuta 2016

55. Haukkuhaavoja

55. Itseäni koskeva keskustelu, jota minun ei olisi pitänyt kuulla.

Nousin hitaasti rappusia kohti kerrosta, jossa luokkani sijaitsi, kun kuulin ääniä yläpuolellani olevalta porrastasanteelta. He puhuivat "läskipersepingosta". Tunsin äänet ja tiesin heidän tarkoittavan minua. "Läskiperse" ja ratkiriemukas "terse sulla on Ellan perse!" -tervehdys olivat suosiossa niihin aikoihin. Pysähdyin nojaamaan seinään ja tuijottamaan lasiovea edessäni.
- No mutta se pilaa taas kaiken! Yksi keskustelijoista valitti ja päättelin aika pian heidän suunnittelevan niin sanottua joukkolintsausta, jossa kaikki lintsaavat ja väittävät jälkeenpäin, että tunnin piti olla peruttu. Ilmeisesti olin pilannut tällaisia suunnitelmia joskus aikaisemminkin, sillä en nähnyt mitään syytä lintsata vain siksi, etten pilaisi muiden lintsaamista. Minusta oli hieman liikaa vaatia minulta sellaista lojaaliutta, kun muu sosiaalinen kanssakäyminen minun kanssani tuntui ajoittain rajoittuvan haukkumiseen, tavaroilla heittelyyn ja kellonajan kysymiseen. Minun koulumenestykseni perustui lähes täysin sille, että kävin tunneilla ja pidin siellä korvani auki. Kai minulle piti antaa hikipingon maine, koska niin vähällä työllä ei olisi pitänyt saada sellaisia arvosanoja.
"Läskiperse" muuttui ajan myötä vain "ihanaksi naisellisuudeksi" ja koulumenestys lopultakin yksityisasiaksi, mutta silti muistan kuinka tuskallista oli vetää syvään henkeä ja nostaa pää pystyyn. Millaista oli kulkea ilmeettömin kasvoin sellaisten ihmisten ohi, jotka hetki sitten olivat sinua haukkuneet. Minä muistan kuinka vaikeaa oli näyttää vahvalta, kun sisältä tunsin itseni niin heikoksi, että pelkäsin hajoavani sirpaleiksi koulun lattialle.

maanantai 11. tammikuuta 2016

54. Arsenikki

eli arseeni on kemiallinen alkuaine. Nykyisin sana arsenikki viittaa itse asiassa arseenitrioksidiin As2O3, jossa arseeni on yksi rakenneosista. Arseeni on myrkyllinen typpiryhmään kuuluva puolimetalli, jonka kemiallinen merkki on As ja järjestysluku 33.
Arseeni on kautta aikojen ollut suosittu myrkytysmurha-ase ja sitä onkin nimitetty "myrkkyjen kuninkaaksi ja kuninkaiden myrkyksi". Murhatöiden lisäksi arseeni oli suosittua viktoriaanisen kauneudenhoidon saralla. Arseenia käytettiin vaalentamaan ihoa sekä sisäisesti nautittuna että suoraan iholle siveltynä. Kalpeaihoisen kodinhengettären muodikkaan kodin muodikkain väri oli rikas, kemiallinen vihreä, joka saatiin aikaan tietenkin arseeniyhdisteillä. Home sweet home.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

53. Lillin taikakengät

53. Miksi sinä pidät noista kengistä?

Ida kysyi, kun Lilli ilmoitti laittavansa lempikenkänsä illalla jalkaansa. He olivat menossa soramontulle, jonne kaikki seudun nuoret, jotka vähänkin halusivat olla jotakin, kokoontuivat. Myös Lillin suuri ihastus Joonatan oli tyttöjen kuuleman mukaan tulossa montulle. Juuri se oli syy siihen, että Lilli valitsi yksinkertaiset, mustat balleriinat, jotka olivat jo kärjistä hieman nuhruiset ja kuluneet.
- Ne ovat taikakengät. Lilli kuiskasi salaperäisesti hymyillen.
- Höpsö. Ida tuhahti ja kääntyi katsomaan itseään peilistä. Hän oli niin keskittynyt arvioimaan ulkonäköään, että häneltä jäi huomaamatta kevyt kultapölyn kimallus ja hento helähdys, joka kuului Lillin kengistä hänen naputellessaan niillä lautalattian pintaa.
- Älkää huoliko, taikakengät! Minä tiedän, että te viette minut minne ikinä haluan. Lilli kuiskasi kengilleen ja hymyili leveästi Idalle joka juuri kääntyi hoputtamaan Lilliä matkaan.


Soramontun pohjalla palava kokko heitti kalpean oransseja varjoja Lillin kasvoille tämän istuessa suurella kivellä, meluavan nuorisojoukon laitamilla. Hänen mustina kiiluvat silmänsä etsivät Joonatania ja jalat heilahtelivat levottomasti, hakaten kenkien kantoja kiveen. Jokaisella iskulla kengistä kaikui hauras helähdys, jonka vain yksi ihminen kuuli.
Joonatan katseli tuleen ja kuunteli vain puolittain keskustelua, joka velloi hänen ympärillään. Oli vaikeaa keskittyä, sillä jokin melkein kuin vaati hänen huomiotaan. Jokin suloinen ja vieno ääni, joka soi hänen tajuntansa laidalla. Kuin tuhannet pienen pienet hopeakellot, jotka kutsuivat luokseen. Hitaasti Joonatan alkoi seurata ääntä, sillä se kantautui jostakin läheltä.
Aivan lepattavan valokehän reunalla istui tyttö, joka kohotti katseensa ja hymyili Joonatanille. Helähdykset vaimenivat, mutta tuon tytön kaiken valaiseva hymy sai Joonatanin sisimmän helkähtelemään tavalla, jota hän ei ollut koskaan tuntenut.