71. Arvostelu romaanista, jota en ole koskaan kirjoittanut.
Ella Strandenin uusin teos Lasihelmiä on kiehtova seikkailu ihmisen sisimpään. Tarina kertoo lasinpuhaltajasta, joka pohtii elämää ympärillään ja muistelee riehakasta nuoruttaan.
Kirjan kerronta on hidasta ja viipeilyvää, toisinaan jopa pitkäveteistä ja lukija pysäytetään toistuvasti tarkastelemaan lasihiekan tekstuuria tai katukissan turkkia. Myös lasinvalmistuksen vaiheet kuvataan tarinan aikana lähes piinallisen tarkasti. Stranden on kertonut lasin kiehtoneen häntä jo pikkutytöstä asti ja päähenkilön muistellessa Venetsian kuuluisaa lasisaarta, Muranoa, muuttuukin kerronta suorastaan runolliseksi.
Kirjassa esitetyt elämänviisauden ovat paikoitellen hiukan imeliä, jopa naiiveja, mutta Stranden tavoittaa ominaisella herkkyydellään jotain olennaista ihmisyydestä ja tuo sen yllättävin sanakääntein lukijansa eteen. Pitkäveteisten, mutta elämänmakuisten kirjojen ystäville Lasihelmiä on varmasti vuoden paras lukukokemus.
