23. Kadonnut ohjelmistosuunnittelija
Ohjelmistosuunnittelija Konsta Untamo Turkka katosi heinäkuussa kolme vuotta sitten. Viimeinen ilta, jona hänet nähtiin oli lämmin ja selkeä. Kahta viikkoa myöhemmin työtoveri ilmoitti Turkan kadonneeksi. Se päivä oli sateinen ja viileä.
Eilen Itä-Suomen poliisilaitos ilmoitti, että Turkan lompakko oli löydetty vesistöstä läheltä Turkan vanhempien kotitaloa. Turkan läheiset kieltäytyvät uskomasta nuoren miehen kuolemaan. Turkan tyttöystävä uskoo hänen lähteneen matkoille.
- Konsta palaa, kun aika on kypsä. Sinne mihin hän oli matkalla ei ole lompakolla käyttöä. Tyttöystävä hymyilee.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
perjantai 28. elokuuta 2015
22. Lasten viisaus
22. Lapselta opittu viisaus
Tähän mennessä parhaat viisaudet olen kuullut ihanan, älykkään ja loistavan kummityttäreni suusta. "Nyt ollaan tässä hetkessä. Tämä on maailma. Tätä ei kukaan saa rikkoa." Voiko katoavaista ja niin mittaamattoman arvokasta "nykyhetkeä" kiteyttää viisaammin tai kauniimmin?
"Kyllä tytötkin saa ajatella!" Tuo napakka viisaus ansaitsee mielestäni aplodit. Totuus, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta ei tunnu aina olevan sitä. Olen mielettömän ylpeä tuosta rakkaasta, viisaasta pienestä ajattelijasta.
Mieleeni ei muistu yhtään viisautta, jonka olisin itse lapsena kertonut, mutta muistan äitini kertoneen kauniista kysymyksestä, jonka kysyin häneltä eräänä kesänä. Loikoilimme viltillä ruohikossa kesähuvilamme edustalla. Minä makasin kyljelläni ja katselin ruohonkorsia. "Äiti, alkaako taivas tästä?" Minä olin kysynyt. Uskoakseni kysymys oli kummunnut siitä, että minua oli opetettu esikoulussa piirtämään taivas muuksikin kuin siniseksi raidaksi paperin ylälaitaan. Kuitenkin se taisi olla kaunein ja viisain kysymys, jonka olen ikänäni kysynyt.
Lapset tuntuvat usein osuvan niin helposti asian ytimeen. Se on hämmästyttävä kyky, jonka tunnumme helposti kadottavamme jossakin kasvumme vaiheessa. Lieneekin siis tärkeää kuunnella lapsia, ettemme monimutkaisuuksissamme unohda ydintä.
Tähän mennessä parhaat viisaudet olen kuullut ihanan, älykkään ja loistavan kummityttäreni suusta. "Nyt ollaan tässä hetkessä. Tämä on maailma. Tätä ei kukaan saa rikkoa." Voiko katoavaista ja niin mittaamattoman arvokasta "nykyhetkeä" kiteyttää viisaammin tai kauniimmin?
"Kyllä tytötkin saa ajatella!" Tuo napakka viisaus ansaitsee mielestäni aplodit. Totuus, jonka pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta ei tunnu aina olevan sitä. Olen mielettömän ylpeä tuosta rakkaasta, viisaasta pienestä ajattelijasta.
Mieleeni ei muistu yhtään viisautta, jonka olisin itse lapsena kertonut, mutta muistan äitini kertoneen kauniista kysymyksestä, jonka kysyin häneltä eräänä kesänä. Loikoilimme viltillä ruohikossa kesähuvilamme edustalla. Minä makasin kyljelläni ja katselin ruohonkorsia. "Äiti, alkaako taivas tästä?" Minä olin kysynyt. Uskoakseni kysymys oli kummunnut siitä, että minua oli opetettu esikoulussa piirtämään taivas muuksikin kuin siniseksi raidaksi paperin ylälaitaan. Kuitenkin se taisi olla kaunein ja viisain kysymys, jonka olen ikänäni kysynyt.
Lapset tuntuvat usein osuvan niin helposti asian ytimeen. Se on hämmästyttävä kyky, jonka tunnumme helposti kadottavamme jossakin kasvumme vaiheessa. Lieneekin siis tärkeää kuunnella lapsia, ettemme monimutkaisuuksissamme unohda ydintä.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
21. Toimittajan kuolema
Nuori, kalpea nainen lojuu lattialla harmaat silmät tyhjyyteen tuijottaen.
Kysyvä hiljaisuus leijailee huoneessa.
- Elizabeth Bayley. 22-vuotias, toimittaja. Ei lapsia. Mahdollisesti useita miesystäviä. Vaikuttaa murhalta.
- Oli saanut selville jotain ja hiljennettiin?
- Ehkä. Tai sitten se tavallinen tarina; mustasukkaisuutta.
* * *
Elizabeth seisoi ikkunan luona ja katsoi alas kadulle. Kapeat sormet rummuttivat ikkunankarmia puhelimen soidessa vaativasti pöydällä.
- Minä en vastaa. Elizabeth mutisi autiolle huoneelle. Hengitys takertui viileään ikkunaan ja sydän hakkasi levottomasti rinnassa. Hän tiesi, mitä oli tulossa. Hän tiesi, että loppu oli lähellä.
* * *
Nainen seisoi selin huoneeseen. Olin varma, että hän osasi odottaa minua. Hetken leikittelin ajatuksella, että ampuisin hänet siihen paikkaan. Halusin kuitenkin antaa hänelle viimeisen mahdollisuuden pelastaa meidät molemmat.
Puhuimme hetken, mutta hän oli jo tehnyt päätöksensä. Niinpä minä lopetin keskustelun lyhyeen ja pyyhin Elizabeth Bayleyn pois päiväjärjestyksestä.
maanantai 24. elokuuta 2015
20. Solanum lycopersium
20. Runo tomaatista
Solanum lycopersium
Uuden maailman lahja vanhalle
Punainen koisokasvi
Kasvitieteellinen marja
Ravintoa ennen ajanlaskua
Tarina myrkyllisestä koristeesta ketsupiksi
Lycopersicon esculentum
Solanum lycopersium
Uuden maailman lahja vanhalle
Punainen koisokasvi
Kasvitieteellinen marja
Ravintoa ennen ajanlaskua
Tarina myrkyllisestä koristeesta ketsupiksi
Lycopersicon esculentum
sunnuntai 23. elokuuta 2015
19. Kuolema kannoillani
19. Tappajan jahtaamana
Minulla on ollut tappaja perässäni jo vuosia. En muista kuinka monta. Aluksi muistin jokaisen päivän, jokaisen piinaavan sekunnin, mutta hiljalleen vuodet sekoittuivat omituiseksi, arkiseksi pakomatkaksi.
Muutan usein, lähes jatkuvasti. Vaihdan kampaustani kuin paitaa, en luo rutiineja milloinkaan, enkä koskaan esittele itseäni samalla nimellä kahdesti. Teen työtä, jossa kukaan ei tapaa minua. Soitan vanhemmilleni yleisöpuhelimesta muutaman kerran vuodessa ja lavastan oman kuolemani aina silloin tällöin.
Tuskin muistan millainen maailmani oli ennen kuin Webster astui siihen. Millaista oli tutustua, ystävystyä, viettää aikaa ulkona, kaupungilla. Millaista oli kun sydän löi rauhallisesti ja hengitys oli tasaista. Millaista oli nukkua yöt läpeensä ja nauraa kadulla. Toisinaan teen erämaavaelluksia vain saadakseni raitista ilmaa vailla murhaajanpelkoa.
Minulla on ollut tappaja perässäni jo vuosia. En muista kuinka monta. Aluksi muistin jokaisen päivän, jokaisen piinaavan sekunnin, mutta hiljalleen vuodet sekoittuivat omituiseksi, arkiseksi pakomatkaksi.
Muutan usein, lähes jatkuvasti. Vaihdan kampaustani kuin paitaa, en luo rutiineja milloinkaan, enkä koskaan esittele itseäni samalla nimellä kahdesti. Teen työtä, jossa kukaan ei tapaa minua. Soitan vanhemmilleni yleisöpuhelimesta muutaman kerran vuodessa ja lavastan oman kuolemani aina silloin tällöin.
Tuskin muistan millainen maailmani oli ennen kuin Webster astui siihen. Millaista oli tutustua, ystävystyä, viettää aikaa ulkona, kaupungilla. Millaista oli kun sydän löi rauhallisesti ja hengitys oli tasaista. Millaista oli nukkua yöt läpeensä ja nauraa kadulla. Toisinaan teen erämaavaelluksia vain saadakseni raitista ilmaa vailla murhaajanpelkoa.
torstai 20. elokuuta 2015
18. Erakkomaja
18. Käy Merriam-Webster Word of the Day -sivustolla ja kirjoita tarina päivän sanaan perustuva tarina. Vierailin sivulla 5.8.2015, jolloin päivän sana oli Hermitage eli erakkomaja.
Johan Rask seisoi erakkomajan edessä ja muistutti itseään siitä, miksi hän oli täällä. Hitaasti hän astui ovelle ja väänsi suuren puuhaan auki. Ovi oli turvonnut kiinni, mutta Johan työnsi sen auki vaimeasti urahtaen. Sisällä mökissä oli hiljaista ja hämärää.
Johan istui alas seinää kiertävälle lavitsalle ja antoi pölyisen yksinäisyyden pyyhkiä ylitseen. Rauha, ihana, äänetön rauha.
- Yksin. Johan kuiskasi savun mustaamalle katolle.
- Yksin. Huokasivat hirret.
Johan Rask seisoi erakkomajan edessä ja muistutti itseään siitä, miksi hän oli täällä. Hitaasti hän astui ovelle ja väänsi suuren puuhaan auki. Ovi oli turvonnut kiinni, mutta Johan työnsi sen auki vaimeasti urahtaen. Sisällä mökissä oli hiljaista ja hämärää.
Johan istui alas seinää kiertävälle lavitsalle ja antoi pölyisen yksinäisyyden pyyhkiä ylitseen. Rauha, ihana, äänetön rauha.
- Yksin. Johan kuiskasi savun mustaamalle katolle.
- Yksin. Huokasivat hirret.
* * *
- Miksi sinä olet täällä? Kyselivät hirret tulisijan etäisen loimun punaamina.
- Minä etsin. Johan vastasi tyhjyyteen ja katsoi liekehtivän enkelin kasvoja hiiltyvässä puussa.
* * *
Johan makasi punkassa ja tuijotti hopeista tähteä samean ikkunan lävitse. Yön loputtomat äänet sekoittuivat mustaksi hiljaisuudeksi.
- Minä olen tässä. Hän sanoi ja silitti lempeästi Johanin uupuneita kasvoja.
- En halua olla yksin. Johan kuiskasi ja puristi hänen kättään.
- Et ole yksin, et enää koskaan.
- Missä sinä olit?
- Lähellä. Aina lähellä. Minä vain odotin, että löytäisit minut. Pehmeät huulet painuivat otsalle, kuiskien sanoja rakkaudesta. Hitaasti Johan sulki silmänsä. Hän oli löytänyt etsimänsä.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
17. Ariel ja musta kissa
17. Jotain, mitä minulta varastettiin.
Käänsin aluksi tehtävänannon väärin, joten kerron teille myös jostakin, mitä minulla on, joka on varastettua.
Kauniissa, kolmikerroksisessa nukkekodissani oli sinisellä ja valkoisella sisustettu, elegantti salonki. Salongin sohvalla saattoi toisinaan nähdä pienen, mustan kissan. Tuo piippurassista valmistettu, suloinen lemmikki oli alunperin varastettu. Varkaan, joka kissan minulle antoi, suojelemiseksi en kerro, mistä kissa on taskuun napattu. Kerron kuitenkin, että tuo kissa vietti lokoisaa elämää kartanon salongissa.
Tällä hetkellä nukkekotini kissoineen ja salonkeineen odottaa huolella pakattuna aikaa, jona se voi taas herätä eloon. En malta odottaa, että näen taas pienen, mustan piippurassikissan kehräämässä salongin siniraitaisella sohvalla.
Olin noin neljävuotias, kun päiväkodissani pidettiin lelupäivä; erityinen päivä, jona sai tuoda mukaan lelun kotoa ja esitellä sitä kaikille. Minä toin Barbie-version Pienestä Merenneidosta. Se oli rakkain Barbie-nukkeni, pitkine, kirkkaan punaisine hiuksineen ja suurine sinisine silmineen. Mitä ilmeisimmin, joku muukin piti minun Arieliani hienona, sillä iltapäivällä se oli kadonnut lokerostani. En enää muista tarkkaan, kuinka kauan Ariel oli kateissa, mutta oletettavasti olin jo menettänyt kaiken toivon hänen kotiinpaluustaan. Kunnes eräänä päivänä minulle tultiin kertomaan, että eräs tyttö, joka jääköön nimettömäksi, oli löytänyt Barbieni. Minut tuotiin löytäjän eteen ja sain nukkeni takaisin. Mitä se olikaan saanut kärsiä! Tukkaa oli leikelty ja sen pyrstöön painetut kauniit kuplat sekä Pärsky ja Sebastian oli raavittu irti. Seisoin runneltu Ariel-parka sylissäni ja tuijotin epäuskoisena ilmiselvää syyllistä, joka valehteli tarhatädeille niin, että korvan heiluivat. Tältä niin sanotulta löytäjältä kysyttiin, mistä hän oli löytänyt nukkeni. "Kirjastosta" kuului vastaus. Mistä sieltä, minä halusin tietää. "Hyllyn edestä, lumihangesta", minusta tuo hätäinen vastaus oli niin ristiriitainen ja läpinäkyvä, että tytön päällä olisi yhtä hyvin voinut roikkua valtava valokyltti sanoen "Syyllinen". Tarhatädit kuitenkin vain nyökyttelivät päätään ja kiittelivät varasta siitä, että hän oli tuonut Barbien minulle. En voinut uskoa korviani. Mieleni teki huutaa, mutta muistaakseni jätin asian sikseen. Sen tytön kanssa en kyllä ikinä leikkinyt ja muistin aina mulkoilla vihaisesti, jos hän sattui lähistölle.
Käänsin aluksi tehtävänannon väärin, joten kerron teille myös jostakin, mitä minulla on, joka on varastettua.
Kauniissa, kolmikerroksisessa nukkekodissani oli sinisellä ja valkoisella sisustettu, elegantti salonki. Salongin sohvalla saattoi toisinaan nähdä pienen, mustan kissan. Tuo piippurassista valmistettu, suloinen lemmikki oli alunperin varastettu. Varkaan, joka kissan minulle antoi, suojelemiseksi en kerro, mistä kissa on taskuun napattu. Kerron kuitenkin, että tuo kissa vietti lokoisaa elämää kartanon salongissa.
Tällä hetkellä nukkekotini kissoineen ja salonkeineen odottaa huolella pakattuna aikaa, jona se voi taas herätä eloon. En malta odottaa, että näen taas pienen, mustan piippurassikissan kehräämässä salongin siniraitaisella sohvalla.
torstai 13. elokuuta 2015
16. Nalle, kaikki on hyvin
Kun aikuiset suuttuvat lapsen täytyy rauhoittuakseen tehdä yhtä asiaa uudelleen ja uudelleen. Mitä hän tekee? Mistä hän oppi sen?
Lapsi nostaa suuren, ruskean nallekarhun syliinsä ja kertoo sille, että kaikki on hyvin. Siten isosisko aina lohdutti pikkuista veljeään. Nyt, kun sisko on poissa, lohduttaa pikkupoika nalleaan. Yhä uudelleen ja uudelleen hän vakuuttaa nallelle kaiken olevan hyvin. Hän silittää nallen pehmeää turkkia, katsoo syvälle nappisilmiin ja painaa pörröisen pään lujasti rintaansa vasten. Kun toistaa samoja sanoja kerran toisensa jälkeen, alkaa tuntua kuin siskoa ei olisi koskaan laskettu pimeään kuoppaan, johon veli ei edes uskaltanut kurkistaa. Tuntuu kuin aurinko paistaisi taas samalla tavalla ja aikuisten vihaisten äänten sijaan voi kuulla isosiskon naurun kaikuvan valkoisessa portaikossa.
Lapsi nostaa suuren, ruskean nallekarhun syliinsä ja kertoo sille, että kaikki on hyvin. Siten isosisko aina lohdutti pikkuista veljeään. Nyt, kun sisko on poissa, lohduttaa pikkupoika nalleaan. Yhä uudelleen ja uudelleen hän vakuuttaa nallelle kaiken olevan hyvin. Hän silittää nallen pehmeää turkkia, katsoo syvälle nappisilmiin ja painaa pörröisen pään lujasti rintaansa vasten. Kun toistaa samoja sanoja kerran toisensa jälkeen, alkaa tuntua kuin siskoa ei olisi koskaan laskettu pimeään kuoppaan, johon veli ei edes uskaltanut kurkistaa. Tuntuu kuin aurinko paistaisi taas samalla tavalla ja aikuisten vihaisten äänten sijaan voi kuulla isosiskon naurun kaikuvan valkoisessa portaikossa.
lauantai 8. elokuuta 2015
15. Tapaus Hämäläinen
Viisi ideaa romaaniin, jota en koskaan kirjoita.
1. Martti ja Kirsti Hämäläinen, eläkeläispariskunta Lahdesta, matkustaa Helsinkiin.
2. Kauppatorilla Martin lompakko varastetaan, kun hän on ostamassa koristelautasta, johon on kuvattu Tuomiokirkko.
3. Pariskunta jahtaa varasta Suomenlinnan lautan kautta linnoituksen tunneleihin. Varas saadaan kiinni, kun Martti ja Kirsti virittävät tälle ansan.
4. Varas paljastuu pariskunnan lapsenlapseksi, Joniksi, joka on karannut kotoaan.
5. Isovanemmat yrittävät suostutella Jonia palaamaan kotiin, mutta päätyvät pyörittämään maailman huonointa huumekartellia.
Kirjan nimeksi tulee Tapaus Hämäläinen ja kannessa on neliväripiirros Martista ja Kirstistä Havis Amandan patsaan edessä. Kirjaa tullaan luonnehtimaan lämminhenkiseksi kuvaukseksi isovanhemmista, lapsenlapsista ja huumekartelleista.
1. Martti ja Kirsti Hämäläinen, eläkeläispariskunta Lahdesta, matkustaa Helsinkiin.
2. Kauppatorilla Martin lompakko varastetaan, kun hän on ostamassa koristelautasta, johon on kuvattu Tuomiokirkko.
3. Pariskunta jahtaa varasta Suomenlinnan lautan kautta linnoituksen tunneleihin. Varas saadaan kiinni, kun Martti ja Kirsti virittävät tälle ansan.
4. Varas paljastuu pariskunnan lapsenlapseksi, Joniksi, joka on karannut kotoaan.
5. Isovanemmat yrittävät suostutella Jonia palaamaan kotiin, mutta päätyvät pyörittämään maailman huonointa huumekartellia.
Kirjan nimeksi tulee Tapaus Hämäläinen ja kannessa on neliväripiirros Martista ja Kirstistä Havis Amandan patsaan edessä. Kirjaa tullaan luonnehtimaan lämminhenkiseksi kuvaukseksi isovanhemmista, lapsenlapsista ja huumekartelleista.
perjantai 7. elokuuta 2015
14. Valehdeltu elämä
Suurin valhe, joka minulle on kerrottu.
Tunsin aikoinaan tytön, joka valehteli jatkuvasti. Minulle hänen koko elämänsä oli valetta. Hän väitti olevansa malli, laulaja, näyttelijä ja ulkomaalainen. Minun tietämykseni mukaan hän ei ole tänäkään päivänä mitään edellä mainituista. Hän kertoi tehneensä sopimuksen suuren amerikkalaisen tuotantoyhtiön kanssa ja olevansa teinisensaatio Zac Efronin salainen tyttöystävä.
Aluksi hän lähinnä uskotteli olevansa upporikkaasta perheestä, joka omisti kaksitoista taloa Yhdysvalloista, mutta lopulta koko hänen elämänsä näytti olevan yhtä sotkuista valheiden verkostoa; lavastettuja kuvia, valeprofiileja ja keksittyjä nimiä. Ensimmäiset valheet menivät vielä läpi, kun olimme lapsia, mutta kun kukaan ei koskaan nähnyt hänen hevosiaan, koska ne yllättäen vietiin kaikki lopetettavaksi tai kaikki kaksitoista taloa tuhoutuivat yhtäkkiä hirmumyrskyssä, aloimme epäillä juttujen todenperäisyyttä.
Aluksi hän lähinnä uskotteli olevansa upporikkaasta perheestä, joka omisti kaksitoista taloa Yhdysvalloista, mutta lopulta koko hänen elämänsä näytti olevan yhtä sotkuista valheiden verkostoa; lavastettuja kuvia, valeprofiileja ja keksittyjä nimiä. Ensimmäiset valheet menivät vielä läpi, kun olimme lapsia, mutta kun kukaan ei koskaan nähnyt hänen hevosiaan, koska ne yllättäen vietiin kaikki lopetettavaksi tai kaikki kaksitoista taloa tuhoutuivat yhtäkkiä hirmumyrskyssä, aloimme epäillä juttujen todenperäisyyttä.
Tuo tyttö oli äärimmäisen lahjakas eräässä asiassa, mutta se ei koskaan tuntunut riittävän. Hän halusi olla joku muu, joku erityinen. Hän olisi ollut erityinen omana itsenään, mutta se ei riittänyt. Oli surullista seurata sivusta, kun hän vajosi yhä syvemmälle omiin valheisiinsa. Joskus minusta tuntuu, ettei hän enää itsekään tiennyt mikä on totta ja mikä ei. Millainen identiteetti on ihmisellä, joka on valehdellut itsestään ja elämästään niin paljon, että kukaan ei usko siitä sanaakaan? Kuullessani huhun siitä, että hän odotti lasta en uskonut juttua todeksi, sillä olin kuullut saman huhun jo vuotta aikaisemmin. En uskonut huhuun edes nähdessäni kuvia lapsesta, olinhan nähnyt lavastettuja kuvia ennenkin. Uskoin vasta, kun näin hänet kadulla työntämässä tytärtään vaunuissa. Vaikuttaa siltä, että äitiys on tehnyt hänelle hyvää. Ei ihme, sillä nyt hänellä on käsissään jotain todellista, kaunista ja ihmeellistä.
Suurin valhe, joka minulle on kerrottu oli valehdeltu elämä.
keskiviikko 5. elokuuta 2015
12. ja 13. Ennustaja ja outo tyttö
12. Olen ennustaja ja kerron hahmolleni hänen tulevaisuudestaan.
Tapaat naisen, joka vaikuttaa täydelliseltä. Hän on juuri sellainen kuin olet ajatellut unelmiesi naisen olevan. Älä luota tähän naiseen. Näen varjon hänen takanaan. Odota naista, jolla on parantajan kädet. Hän vie sinut vuorten yli. Varo jokia, sillä varjo seuraa sinua. Valitse teistä ne, joita et haluaisi kulkea, ne vievät sinut lähteelle. Tukeudu ystävääsi, hän suojelee sinua ja häntä, jolla on kyky tuoda sinut vuorten yli. Älä anna ystäväsi langeta kortteihin. Hän ei voita.
Kohtaat varjon päivänä, jona yö lankeaa keskelle aurinkoa. Ole valmis kohtaamiseen. Apua saat niiltä, jotka seisovat lähelläsi, mutta älä unohda häntä, jonka työnsit syrjään. Hän on se, joka kääntää lopulta tapahtumien kulun.
13. Outo tyttö, joka kätkee itsensä lukemattomien vaatekerrosten alle...
katsoo minua ja minä toivon, että hän riisuisi vaatteensa, hymyilisi ja sanoisi: minä olen kaunis. Tyttö vetää hupun kasvoilleen ja katoaa kulman taakse. Minä kuvittelen hänet alastomana, kasvot käännettyinä aurinkoon. Tyttö nauraa ja antaa tuulen tarttua hiuksiinsa, vesipisaroiden kimaltaa ihollaan. Katu edessäni on tyhjä, mutta minä näen hänet. Hän on kaunis, vapaa ja onnellinen.
Tapaat naisen, joka vaikuttaa täydelliseltä. Hän on juuri sellainen kuin olet ajatellut unelmiesi naisen olevan. Älä luota tähän naiseen. Näen varjon hänen takanaan. Odota naista, jolla on parantajan kädet. Hän vie sinut vuorten yli. Varo jokia, sillä varjo seuraa sinua. Valitse teistä ne, joita et haluaisi kulkea, ne vievät sinut lähteelle. Tukeudu ystävääsi, hän suojelee sinua ja häntä, jolla on kyky tuoda sinut vuorten yli. Älä anna ystäväsi langeta kortteihin. Hän ei voita.
Kohtaat varjon päivänä, jona yö lankeaa keskelle aurinkoa. Ole valmis kohtaamiseen. Apua saat niiltä, jotka seisovat lähelläsi, mutta älä unohda häntä, jonka työnsit syrjään. Hän on se, joka kääntää lopulta tapahtumien kulun.
13. Outo tyttö, joka kätkee itsensä lukemattomien vaatekerrosten alle...
katsoo minua ja minä toivon, että hän riisuisi vaatteensa, hymyilisi ja sanoisi: minä olen kaunis. Tyttö vetää hupun kasvoilleen ja katoaa kulman taakse. Minä kuvittelen hänet alastomana, kasvot käännettyinä aurinkoon. Tyttö nauraa ja antaa tuulen tarttua hiuksiinsa, vesipisaroiden kimaltaa ihollaan. Katu edessäni on tyhjä, mutta minä näen hänet. Hän on kaunis, vapaa ja onnellinen.
maanantai 3. elokuuta 2015
11. Pomoni uni
Uni, jonka pomoni näki.
Pomoni näki unta majakasta. Majakka sijaitsi yksinäisellä saarella, kaukana ulkosaaristossa. Siellä asui vanha majakanvartija pienen tytön kanssa. Tytön nimi oli Tuuli ja hänellä oli oljenvaalea tukka, sydämenmuotoinen syntymämerkki kasvoissaan ja puuttuva etuhammas.
Pomoni oli hylkeenkouluttaja ja hän opetti Tuulia puhumaan hylkeille. Majakanvartija puhui ainoastaan takaperin, joten Tuuli iloitsi uusista keskustelukumppaneistaan.
Saari muuttui puistoksi, jossa pomollani oli tapana leikkiä pienenä. Puistossa kasvoi suuri puu, johon hän kiipesi. Poliisi pyysi pomoani laskeutumaan alas, sillä puu uhkasi kansallista turvallisuuta. Pomoni ei totellut vaan kiipesi yhä ylemmäs puuhun, kunnes se alkoi muistuttaa kerrostaloa. Asunnon ovi oli auki ja hän pakeni poliisia sinne. Vaatekaapin lattian sai auki ja sen läpi saattoi työntyä siniseen huoneeseen, joka oli täynnä kovaäänisiä ihmisiä. Pudotus ikkunasta kadulle oli pidempi kuin todellisuudessa. Ennen kuin pomoni osui katukiveykseen hän heräsi.
Pomoni näki unta majakasta. Majakka sijaitsi yksinäisellä saarella, kaukana ulkosaaristossa. Siellä asui vanha majakanvartija pienen tytön kanssa. Tytön nimi oli Tuuli ja hänellä oli oljenvaalea tukka, sydämenmuotoinen syntymämerkki kasvoissaan ja puuttuva etuhammas.
Pomoni oli hylkeenkouluttaja ja hän opetti Tuulia puhumaan hylkeille. Majakanvartija puhui ainoastaan takaperin, joten Tuuli iloitsi uusista keskustelukumppaneistaan.
Saari muuttui puistoksi, jossa pomollani oli tapana leikkiä pienenä. Puistossa kasvoi suuri puu, johon hän kiipesi. Poliisi pyysi pomoani laskeutumaan alas, sillä puu uhkasi kansallista turvallisuuta. Pomoni ei totellut vaan kiipesi yhä ylemmäs puuhun, kunnes se alkoi muistuttaa kerrostaloa. Asunnon ovi oli auki ja hän pakeni poliisia sinne. Vaatekaapin lattian sai auki ja sen läpi saattoi työntyä siniseen huoneeseen, joka oli täynnä kovaäänisiä ihmisiä. Pudotus ikkunasta kadulle oli pidempi kuin todellisuudessa. Ennen kuin pomoni osui katukiveykseen hän heräsi.
sunnuntai 2. elokuuta 2015
10. Muistojen teatteripuku
Vaate, jota säilytän vain muistojen vuoksi.
Minulla on vaatehuoneessani kaunis, hennon vaaleanpunainen, 1900-luvun alun tyylinen teatteripuku. En ole varma kuinka vanha puku on, mutta se on aikoinaan valmistettu Kansallisteatterin käyttöön. Myöhemmin se kulkeutui erään kulttuurikeskuksen pukuvarastoon ja sieltä minun ylleni.
Näyttelin Tsehovin Kirje isoisälle -novellista tehdyssä näytelmässä venäläistä aatelisneito Annaa. Hyppäsin rooliin viikkoa ennen ensi-iltaa, kun kävi ilmi, ettei roolin alkuperäinen esittäjä kykenisi esiintymään. Olin edeltäjääni huomattavasti pidempi ja muodokkaampi, eikä puvun uskottu menevän ylleni, mutta pyysin kuitenkin lupaa koettaa sitä. Puku istui, kuin se olisi ommeltu päälleni. Sen kovitettu yläosa ja korkea kaulus tekivät ryhdistäni aatelisen ja hetkessä minä olin Anna.
Esiintymisasut ovat aina olleet minulle tärkeitä. Pidin aina siitä, kun pukuharjoitukset alkoivat, sillä vaatteiden avulla rooliin on helpompi päästä. Vaatteiden avulla voi helposti hypätä koulutytöstä Rachel Lyndeksi tai balleriinasta sirkustaiteilijan kautta uimakopiksi. Rooliasun avulla olen jopa muuntautunut niin tehokkaasti keski-ikäiseksi mieheksi, ettei oma äitini tunnistanut minua.
Aatelisneiti Annan asuun rakastuin niin, että sain sen lahjaksi puvustajalta, joka totesi, että olin ainoa, jolle se oli sopinut niin hyvin. Enää puku ei mahdu minulle, mutta se on silti tallessa.
Minulla on vaatehuoneessani kaunis, hennon vaaleanpunainen, 1900-luvun alun tyylinen teatteripuku. En ole varma kuinka vanha puku on, mutta se on aikoinaan valmistettu Kansallisteatterin käyttöön. Myöhemmin se kulkeutui erään kulttuurikeskuksen pukuvarastoon ja sieltä minun ylleni.
Näyttelin Tsehovin Kirje isoisälle -novellista tehdyssä näytelmässä venäläistä aatelisneito Annaa. Hyppäsin rooliin viikkoa ennen ensi-iltaa, kun kävi ilmi, ettei roolin alkuperäinen esittäjä kykenisi esiintymään. Olin edeltäjääni huomattavasti pidempi ja muodokkaampi, eikä puvun uskottu menevän ylleni, mutta pyysin kuitenkin lupaa koettaa sitä. Puku istui, kuin se olisi ommeltu päälleni. Sen kovitettu yläosa ja korkea kaulus tekivät ryhdistäni aatelisen ja hetkessä minä olin Anna.
Esiintymisasut ovat aina olleet minulle tärkeitä. Pidin aina siitä, kun pukuharjoitukset alkoivat, sillä vaatteiden avulla rooliin on helpompi päästä. Vaatteiden avulla voi helposti hypätä koulutytöstä Rachel Lyndeksi tai balleriinasta sirkustaiteilijan kautta uimakopiksi. Rooliasun avulla olen jopa muuntautunut niin tehokkaasti keski-ikäiseksi mieheksi, ettei oma äitini tunnistanut minua.
Aatelisneiti Annan asuun rakastuin niin, että sain sen lahjaksi puvustajalta, joka totesi, että olin ainoa, jolle se oli sopinut niin hyvin. Enää puku ei mahdu minulle, mutta se on silti tallessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)