tiistai 6. helmikuuta 2018

83. Isoisän viimeinen salaisuus

83. Joku löytää vuosia sitten kätketyn esineen lapsuudenkodistaan.

Pölyhiukkaset leijailivat keltaisessa auringonvalossa, joka työntyi sisään vintin pienestä ikkunasta. Ester haki katseellaan täytettyä pöllöä, josta isoisä oli puhunut. Se istui ullakon hämärimässä nurkassa, suuren, jykevän vaatekaapin päällä ja tuijotti tutkivasti Esteriä, joka lähestyi sitä huojuvia tavarapinoja väistellen. Varovaisesti Ester avasi vaatekaapin ovet ja kyykistyi lattialle. Paksu tomukerros, jonka rauhaa ei oltu häiritty vuosikausiin, velloi lattialla ja takertui Esterin hameeseen.
Ester vilkaisi pöllöä, joka tuntui vartioivan isoisän suurta salaisuutta.
- Isoisä pyysi minua etsimään sen. Hän kuiskasi pöllölle ja alkoi hitaasti nostella sekalaisia pahvilaatikoita ja nuhruisia kenkiä pois vaatekaapista. Haparoivin sormin Ester kartoitti vaatekaapin pohjaa, etsien irtonaista lankkua. Lopulta sormet tavoittivat laudan, joka oli muita kapeampi ja jätti kaapin pohjalle raon. Henkeään pidättäen Ester työnsi sormensa laudan alle ja kiskoi. Vaimeasti narahtaen lankku irtosi ja Ester nosti sen sivuun. Hän kumartui vaatekaapin sisään ja valaisi pölyistä pimeyttä taskulampulla, jonka värisevä, kelmeä valo sai jonkin esineen kimaltelemaan lankkujen välissä. Ester poimi esineen käteensä ja vetäytyi ulos kaapista. Tässä se nyt oli, isoisän tarkimmin varjeltu salaisuus. Suuri, hopeinen medaljonki tuntui raskaalta Esterin kämmenellä. Se oli merkillisen kirkas ja puhdas, aivan kuin se olisi kätketty lankkujen alle eilispäivänä. Medaljonki avautui vaivattomasti paljastaen kasvot, joita Ester ei ollut koskaan nähnyt. Nuoren naisen kauniit kasvot, mustat, vallattomat kiharat ja suuret, kalpean siniset silmät. Isoisän suuri rakkaus, ainoa todellinen rakkaus. Nainen, jonka hän löysi, kun oli jo liian myöhäistä ja jota hän ei koskaan saanut rakastaa, kuten olisi halunnut. Nainen, jota isoisä kaipasi vielä kuolinvuoteellaan. Nainen, josta hän puhui vain kerran. Nainen, jonka nimi oli hänen viimeinen sanansa.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

82. Siivooja

Vanha, herttainen nainen, joka oli siivonnut samojen perheiden koteja jo vuosikymmeniä. Hän tiesi heidän salaisuutensa, näki kaiken sen, mitä ulkopuolisille ei näytetty. Perheet vain unohtivat, että siivojakin oli ulkopuolinen. Näkymätön, mutta aina läsnä.
Vanha, herttainen nainen, joka kartutti eläkekassaansa muullakin kuin palkallaan. Hän keräsi tietoa, hiljaista valtaa. Jonain kauniina päivänä hän rahastaisi tietonsa ja muuttaisi Karibialle. Siellä hän viettäisi makoisia eläkepäiviä; kiskoisi korkoa salaisuuksista ja lekottelisi auringossa. Tuo vanha, herttainen nainen.

torstai 1. kesäkuuta 2017

81. Citrus limon

81. Puheenvuoro lempihedelmäsi puolesta.

Sitruuna. Keltainen, kirpeä, haastava, täydellinen. Sitruuna sopii niin makeisiin kuin suolaisiinkin ruokiin. Se kruunaa drinkin ja raikastaa raskaankin ruoan.
Jos joskus et tiedä mitä makua haluaisit, oli sitten kyseessä jäätelö, karamelli, kana tai lohi, valitse sitruuna. Et kadu. Ainoa poikkeus on kaupan valmiiksi maustettu kivennäsivesi, siinä sitruuna maistuu astianpesuaineelta. Juomista herkullisin on kuitenkin tunnetusti limonadi, eli juomarintamallakin vie sitruuna voiton. Tälläkin hetkellä on käteni ulottuvilla lasillinen raikasta sitruunavettä, jonka inspiroiva tuoksu siivittää ajatuksiani.
Värinsä ja ikonisen muotonsa ansiosta sitruuna sopii myös sisustukseen ja vaatteisiin. Omasta kaapistani löytyy pirteä sitruunamekko ja poikani vaatevarastosta iloiset sitruunahousut. Nyt kun asiaa mietin, voisi kotiani piristää kirkas sitruunaprintti seinällä tai sitruunakuvioiset tyynyt sohvalla!

tiistai 30. toukokuuta 2017

80. Elämäni to do -lista

80. Kirjoita lista asioista, jotka teet ennen kuolemaasi.

1. Kirjoita kirja
2. Käy Roomassa
3. Perusta yritys
4. Ole mallina alastonkuvissa
5. Julkaise runokokoelma
6. Pääse Linnan juhliin
7. Kirjoita käsikirjoitus elokuvaan
8. Ole haastateltavana Akateemisen kohtaamispaikalla
9. Opettele puhumaan italiaa
10. Nouse taas näyttämölle

maanantai 9. tammikuuta 2017

79. Odottaminen

on tuskaa ja odottavan aika on pitkä. Yhdeksän kuukauden yhtäjaksoinen odotus eli raskaus on antanut odottamiselle aivan uuden sävyn. Odottava äiti on erittäin osuva ilmaisu, sillä raskaus on kuin toisiaan seuraavien odotusten loputon kehä. Ensin odotat siihen astisen elämäsi pisimmät kolme minuuttia raskaustestin tulosta, sitten odotat milloin neuvolaa, milloin ultraäänitutkimuksia tai erilaisia tuloksia. Odotat keskenmenoriskin laskua, odotat lapsen ensimmäisiä, hentoja liikkeitä. Odotat jotain koko ajan, jatkuvasti.
Lasketun ajan hiipiessä lähemmäs maailma hidastuu ja muuttuu yhdeksi suureksi odotukseksi. Milloin se tapahtuu? Tänäänkö, vai ehkä sittenkin huomenna? Onko odotusta jäljellä neljä tuntia vai neljä viikkoa? Kaiken aikaa ympärillä leijailee kysymys, milloin saan pienokaisen syliini. Millon saan tehdä jotakin, milloin odotus vihdoin päättyy?

maanantai 31. lokakuuta 2016

77. ja 78. Vihreä leninki ja hopeapaju

77. Mitä päälläni oli vanhojen tansseissa. Mistä asuni tuli ja mitä sille tapahtui.

Vanhojenpäivän tanssipukuni oli smaragdinvihreä. Se oli valmistettu ehkä 1980-luvulla, mutta siinä oli 50-luvun Hollywood-henkeä. Kapea vyötärö, leveä, lattiaa pyyhkivä helma ja avara kaula-aukko. Puvun alla minulla oli monta kerrosta kahisevia alushameita ja musta korsetti. Matalien, mustien balleriinakenkieni oli kärjissä silkkirusetit ja asuni kruunasivat mustat käsineet. Kaula- ja korvakoruni olivat meripihkan ja shampanjan sävyissä kimaltavaa Swarowski-kristallia. Olin saanut ne lahjaksi aviomieheltäni, joka myös oli tanssiparini.
Vihreä tanssiaispuku oli lainattu luokkatoverini siskolta, jolle se myös päätyi takaisin. Kengät kuluivat loppuun, hansikkaat pujahtavat käteen silloin tällöin, alushameet odottavat kellarissa uutta pukua ja korut lepäävät punaisessa lippaassa, silloin kun eivät ole käytössä.


78. Nimeä puut, jotka kasvoivat lapsuuteni naapurustossa.

Rivitalokotimme sijaitsi metsän vieressä, enkä kuollaksenikaan muista kaikkia siellä kasvaneita puita. Joukossa kasvoi ainakin kuusta, mäntyä ja katajaa. Rivitalon toisella puolella, kadun varressa kasvoi pihlajaa ja takapihallamme hopeapaju. Tuo puu oli nimetty Tappajapajuksi. Muistaakseni syynä oli sen kavala tapa vallata elintilaa itselleen muiden pihan kasvien kustannuksella.



lauantai 29. lokakuuta 2016

76. Kaksi viivaa

76. Muistele jotakin merkityksellistä, mitä sinulle on tapahtunut. Kirjoita hetkestä juuri ennen tuota tapahtumaa.

Sormet tanssivat levottomasti nojatuolin valkoisen verhoilun pinnalla. Silmät tuijottavat epätoivoisesti seinäkellon viisareita, jotka tuntuvat liimantuneen paikoilleen.
- Rauhoitu. Ihan turhaan hermoilet taas, mutisen tyhjälle huoneelle ja poimin käteeni Kirkko&Kaupungin. Hitaasti tavaan takasivun mielipidekirjoituksia, ymmärtämättä sanaakaan.
Kolmen minuutin ikuisuus valuu ohitseni. Nousen tunnottomille jaloilleni ja astelen kohti kylpyhuonetta.
- En minä ole, kuiskaan ja astun kynnyksen yli. Valokatkaisin painuu alas sormeni painosta ja keinovalo iskee räikeänä verkkokalvoilleni. Sydän jättää lyönnin välistä, kun kumarrun katsomaan kapeaa, valkoista liuskaa lavuaarin reunalla.