torstai 1. kesäkuuta 2017

81. Citrus limon

81. Puheenvuoro lempihedelmäsi puolesta.

Sitruuna. Keltainen, kirpeä, haastava, täydellinen. Sitruuna sopii niin makeisiin kuin suolaisiinkin ruokiin. Se kruunaa drinkin ja raikastaa raskaankin ruoan.
Jos joskus et tiedä mitä makua haluaisit, oli sitten kyseessä jäätelö, karamelli, kana tai lohi, valitse sitruuna. Et kadu. Ainoa poikkeus on kaupan valmiiksi maustettu kivennäsivesi, siinä sitruuna maistuu astianpesuaineelta. Juomista herkullisin on kuitenkin tunnetusti limonadi, eli juomarintamallakin vie sitruuna voiton. Tälläkin hetkellä on käteni ulottuvilla lasillinen raikasta sitruunavettä, jonka inspiroiva tuoksu siivittää ajatuksiani.
Värinsä ja ikonisen muotonsa ansiosta sitruuna sopii myös sisustukseen ja vaatteisiin. Omasta kaapistani löytyy pirteä sitruunamekko ja poikani vaatevarastosta iloiset sitruunahousut. Nyt kun asiaa mietin, voisi kotiani piristää kirkas sitruunaprintti seinällä tai sitruunakuvioiset tyynyt sohvalla!

2 kommenttia:

  1. Sitruuna ja limetti, ne ovat meilläkin aina keittiössä läsnä! Minulla on usein myös kaljuja, häpeileviä versioita, joitten kuoren on raastanut johonkin ruokaan. Niitä käy sääli.

    VastaaPoista