52. Junaisia ääniä

52. Istu samassa paikassa 20 minuuttia, kirjoita ylös ainoastaan ääniä, joita kuulet.

5.8.2015. Junavaunu välillä Lahti-Helsinki.

Käytävän toisella puolella istuvan nuoren miehen suklaapatukan käärepaperi rapisee. Junalle ominainen taustahumina ja tasainen, etäinen ratapalkkien jyminä täyttää korvat. Ohiajavan junan kohahtava ääni. Konduktöörin rauhallinen, ystävällinen ääni. Maksupäätteen piipahdukset, joita seuraa lippujen tulostuksen ratina ja repeävän paperin aiheuttama ääni. Hajanaisia keskustelun pätkiä, joiden sisältöä on mahdoton erottaa. Kuulen ainoastaan äänteiden pehmeän sekamelskan. Kolikoiden kilinää. Kaksi kuivaa yskähdystä. Kilinää. Repeävän paperin ääni. Nasaali miesääni. Lompakon nepparin napsahdus. Muovikassin rapinaa. Kolikoiden terävää kilahtelua toisiaan vasten. Tarranauhan rasahdus. Piipahtava ääni, jota seuraa kuulutus. Mäntsälä.

Nuori mies rummuttaa hiljaa nahkasalkkunsa kantta. Avautuvien ovien kumahdus ja huokaus. Kaksi piipahdusta. Kahden naisen äänet, joissa on keskusteleva sävy. Vaimeaa musiikkia kantautuu jonkun kuulokkeista. S-kirjainten suhina kuuluu kauempanakin käydyistä keskusteluista. Vaunun jylinä voimistuu hiukan, kuin vaimentaakseen sisältämiensä ihmisten ärsyttävää suhinaa.
Avainten kilinää. Naisen naurahdus. Juomapullon korkin napsahdus. Vaatteiden kahinaa. Etäisiä kumahduksia. Puhelimen merkkiääni. Ohiajavan junan ärhäkkä kohahdus. Toisen puhelimen merkkiääni. Oman lyijykynäni napsahdus. Nuori mies hymisee tukahdutettua naurua.
Oman haukotukseni ääntä seuraa kirjani kulman kolahdus ikkunaa vasten. Piipahdus ja kuulutus Haarajoelle. Matkalaukun pyörien kolina. Kilinää ja kolahduksia, joiden arvelen kuuluvan polkupyörästä. Nuoren miehen nahkatakin hiljainen narina hänen kääntyessään hymyilemään minulle.

50. ja 51.Voittajafarkut ja valkoinen BMW

50. Suosikkifarkkuni

 olivat mustat, tiukat ja korkeavyötäröiset. Ne olivat helpot, napakat ja seksikkäät; voittajafarkut. Kun aloin käyttää niitä alkoi itsevarmuuteni lisääntyä ja paitani lyhentyä.
Moottoriurheilu koitui lopulta lempihousujeni kohtaloksi. Istuin moottoripyörän selässä, kuskin takana. Näytin mielettömän sähäkältä piukoissa housuissani ja nahkatakissani. Vähän liiankin kanssa. Farkkuni eivät joustaneet tarpeeksi ja oloni oli varsin epämukava. Yhtäkkiä kävi istuminen kumman mukavaksi ja tajusin, että farmarini olivat juuri revenneet haaroista.
Olen sittemmin korjannut nuo moottoripyöräonnettomuuden uhrit, mutta valitettavasti ne ovat menettäneet luottohousuasemansa. Tätä nykyä luottohousujeni paikka on vielä täyttämättä ja korvaajia etsitään.


51. Auto, jota isäni ajoi

 oli valkoinen BMW. Siinä oli harmaat penkit ja lastenistuimet takana minulle ja veljelleni. Turvavyöt kiinnitettiin eri puolelle kuin muissa autoissa ja se oli minusta selittämättömällä tavalla siistiä ja tyylikästä. Autossa oli kiiltävä, puinen ratti, joka oli käsittääkseni irrotettu isäni aikaisemmasta BMW:stä. Bemari oli ehdottomasti hienoin auto, jonka tiesin. Minä jopa itkin ihan pikkuisen, kun isä myi valkoisen Bemarinsa ja osti kirkkaan sinisen Volkswagenin.

49. Hopeatiu'ut

49. Mitä sinistä esinettä pitelevä hahmo ajattelee juuri nyt.

Minun on saatava tämä toimimaan, hän ajattelee ja pyörittää hitaasti suurta, tyhjää lasikuulaa käsissään. Sen pinta on kylmä, sileä ja eloton. Sen hento, sininen hohde heittää sumeita, väreileviä varjoja harmaille kiviseinille. Ne tanssivat hitaasti kuin muistona lumesta, jonka olisi pitänyt sataa puhtaan valkeaksi peitteeksi yli tummien mäkien ja likaisten katujen.
Varovaisesti hän ravistaa kuulaa, vaikka uskoo sen turhaksi. Ohuen lasin läpi kaikuu kuitenkin kirkas helähdys ja hän melkein pudottaa kuulan säikähtäessään ääntä, joka jää soimaan kiviseinissä. Hän puristaa sormensa tiukemmin lasiin, jonka peittämä sisus pyörteilee villisti. Lumoutuneena hän katsoo valkoista myrskyä, joka riehuu hauraan kuorensa suojissa ja kuuntelee aavemaista helinää, joka tuntuu kaikuvan yhtä aikaa lasikuulasta ja kaikkialta ympäriltä.
Hitaasti hän kääntyy kohti mustana kimaltavaa ikkunaa, jonka reunat huurtuivat hänen sitä katsellessaan. Hän saattaa melkein kuulla läheisen kylän lasten iloiset huudot, heidän katsoessaan ulos yöhön. Pimeydessä leijailevat lumihiutaleet soivat kuin pienet hopeatiu'ut, kiittäen häntä, joka vapautti heidät. Hahmoa, joka katoaa sinisiin varjoihin.

48. Vihreä taivas

48. Myrsky tuhoaa setäsi vajan ja tappaa hänen kuusivuotiaan poikansa. Kuvaile taivaan väriä, juuri ennen kuin myrsky iski.

Taivas preerian yllä hohti luonnottoman vihreänä, aivan kuin joku olisi levittänyt tyvenen meren sen ylitse. Terävät karmosiininpunaiset säikeet risteilivät syvinä, verisinä viiltoina taivaan poikki.
Kaukana horistontissa, siinä kohtaa, jossa preeria sulaa taivaseen, lepäsi mustien pilvien surunauha, joka itki poikaa, jonka se pian veisi mukanaan.
Hetken aikaa taivas vain lepäsi paikallaan, hiljaa hengittäen. Raskaana ja painavana se odotti raastavaa kipua, joka repisi sen kahtia ja särkisi sen hehkuvat värit. Kipua, joka murskaisi kaiken alleen.

47. Sheilan päivä prinsessana

47. Kohtaus, joka alkaa "Joe oli viimeinen ihminen maan päällä, jonka olisin odottanut tekevän niin.

Joe oli viimeinen ihminen maan päällä, jonka olisin odottanut tekevän niin. Siinä me kaikki nyt kuitenkin istuimme ja tuijotimme silmät levällään Sheilaa, joka kiljui ja polki raivoissaan valkean kenkänsä korkoa linttaan. Mieleni teki nousta seisomaan ja alkaa taputtaa. En olisi ikinä uskonut, että Joella olisi tarpeeksi sisua jättää Sheila alttarilla. Oli kiehtovaa seurata aitiopaikalta kuinka Sheila romutti kertaheitolla luomansa kuvan herttaisesta, ujosta ja avuttomasta naisesta.
Katsoin lumoutuneena miten Sheila repi halvan tiaran päästään ja viskasi sen hunnun kanssa lattialle. Tiara pyöri vaimeasti helisten järkyttyneiden morsiusneitojen helmoihin ja Sheila hyökkäsi kuin villikissa Joen bestmanin, Tomin kimppuun. Hän näytti yrittävän kuristaa Tomin samalla, kun syytti tätä koko tapauksesta. Olisin mielelläni seurannut näytöksen loppuun asti, mutta päätin kuitenkin etsiä Joen käsiini. Niinpä suuntasin ulos samalla, kun Peter ja Norma kiskoivat villisti potkivaa morsianta irti bestmanista.
Lähinnä olin halunnut onnitella Joeta, mutta löysin pian itseni kirkon hautausmaalta tarjoamasta neljättä nenäliinaa itkevälle sulhaselle.
- Onko Sheila kunnossa? Joe kysyi ja niisti jälleen kerran voimakkaasti nenäänsä.
- Yritti varsin terhakasti hakata Tomin päättä murskaksi lattiaan, kun viimeksi näin. Minä vastasin ja vedin huokaisten viidennen nenäliinan esiin käsilaukustani.

46. Kudelman heikot kohdat

46. Lempilainaukseni.

Liisa nauroi. " Ei kannata edes yrittää. Eihän mahdottomuuksiin voi uskoa."
" Etpä ole tainnut pahemmin harjoitella", kuningatar sanoi. "Nuorempana minä tein niin puoli tuntia päivässä. Toisinaan ehdin uskoa jopa kuuteen mahdottomaan asiaan ennen aamiaista."

- Lewis Carroll

Liisan seikkailut Ihmemaassa

Mikään elämässä ei ole parempaa kuin mahdottomuuksiin uskominen. Se antaa maailmalle ainutlaatuiset sävyt ja sen ihmeellisen tuoksun, joka kertoo sinulle, että tämä hetki ei toistu koskaan ja silti joka vuosi. 

Jos uskot mahdottomiin voit nähdä sen kevyen heijastuksen, joka värittää kaiken todellisen ja näyttää sinulle maailmoja, jotka piilevät todellisuuden kudelman heikoissa kohdissa.

Mahdottomuuksiin uskominen on mielikuvituksen perusta, joka herättää eloon tarinat, joita kukaan ei ole vielä kuullut ja antaa piirteet unelmille. Mahdottomuudet ovat unelmista kauneimpia ja aivan lähellä mahdottomuutta on mahdollinen. Ne ovat niin lähekkäin, että koskettavat toisiaan ja sulautuvat hetkittäin yhdeksi. Uskoessasi mahdottomaan olet lähempänä mahdollista kuin osaat edes kuvitella. 

45. Jälkimainingit

45. Heräät avoimelta pellolta avaruuspuku ylläsi ja lainelauta allasi. Mitä on tapahtunut?

Tuijotan ylläni kaartuvaa sinistä taivasta, mutta en erota siinä ainoatakaan yksityiskohtaa. Suljen silmäni ja irrotan hitaasti toisen hansikkaani. Tunnustelen maata allani. Sormeni uppoavat kosteaan multaan ja tapaavat jotakin kovaa ja muovista. Lainelauta.
Edellinen ilta ajelehtii säristen sumuisten aivojeni läpi. Tykyttävä päänsärkyni sirpaloittaa tapahtumat räikeänvärisiksi still-kuviksi.
- Minä sanoin, että lainelautailu niin lähellä ilmakehää on huono idea! Minä huudan taivaalle, mutta kypärä vaimentaa ääneni surkeaksi muminaksi.
- Tämä on paras idea ikinä. Kaikuu Mercian ääni takaraivossani. Ei, ei se ole Mercia. Se on kuusi shottia viinaa numero 42X3. Tiesin, ettei minun olisi koskaan pitänyt koskea siihen tavaraan, eikä antaa Mercian tai Maxin ylipuhua minua tekemään yhtään mitään vaarallisempaa kuin nojatuolissa istumista. Radioni kevyt rahina keskeyttää itsesäälisen itkuni.
- Li? Mercian ääni saa radion vingahtamaan omituisesti.
- Missä helvetissä te olette? Tulette tasan tarkkaan nyt hakemaan minut pois täältä! Minä kiljun radiooni ja nousen vaivalloisesti istumaan lainelaudallani. Pelto ympärilläni keinahtelee huolestuttavasti ja pienet valkoiset valot poksahtelevat näkökenttäni laidalla. Mercian rätisevä nauru vihloo korviani.
- En aio enää ikinä juoda tai koskea lainelautoihin. Mutisen hiljaa tuulessa huojuville tähkille. Muistan hämärästi kuinka kirkkaan keltaisilta ne olivat näyttäneet pimeydessä edellisenä yönä, kun syöksyin taivaalta kohti peltoa.
- Enkä osallistu enää yksinkään aluksemme pikkujouluihin. Lupaan kaiken varalta itselleni painautuessani huokaisten laudalleni odottamaan kyytiä pois Maasta.