45. Heräät avoimelta pellolta avaruuspuku ylläsi ja lainelauta allasi. Mitä on tapahtunut?
Tuijotan ylläni kaartuvaa sinistä taivasta, mutta en erota siinä ainoatakaan yksityiskohtaa. Suljen silmäni ja irrotan hitaasti toisen hansikkaani. Tunnustelen maata allani. Sormeni uppoavat kosteaan multaan ja tapaavat jotakin kovaa ja muovista. Lainelauta.
Edellinen ilta ajelehtii säristen sumuisten aivojeni läpi. Tykyttävä päänsärkyni sirpaloittaa tapahtumat räikeänvärisiksi still-kuviksi.
- Minä sanoin, että lainelautailu niin lähellä ilmakehää on huono idea! Minä huudan taivaalle, mutta kypärä vaimentaa ääneni surkeaksi muminaksi.
- Tämä on paras idea ikinä. Kaikuu Mercian ääni takaraivossani. Ei, ei se ole Mercia. Se on kuusi shottia viinaa numero 42X3. Tiesin, ettei minun olisi koskaan pitänyt koskea siihen tavaraan, eikä antaa Mercian tai Maxin ylipuhua minua tekemään yhtään mitään vaarallisempaa kuin nojatuolissa istumista. Radioni kevyt rahina keskeyttää itsesäälisen itkuni.
- Li? Mercian ääni saa radion vingahtamaan omituisesti.
- Missä helvetissä te olette? Tulette tasan tarkkaan nyt hakemaan minut pois täältä! Minä kiljun radiooni ja nousen vaivalloisesti istumaan lainelaudallani. Pelto ympärilläni keinahtelee huolestuttavasti ja pienet valkoiset valot poksahtelevat näkökenttäni laidalla. Mercian rätisevä nauru vihloo korviani.
- En aio enää ikinä juoda tai koskea lainelautoihin. Mutisen hiljaa tuulessa huojuville tähkille. Muistan hämärästi kuinka kirkkaan keltaisilta ne olivat näyttäneet pimeydessä edellisenä yönä, kun syöksyin taivaalta kohti peltoa.
- Enkä osallistu enää yksinkään aluksemme pikkujouluihin. Lupaan kaiken varalta itselleni painautuessani huokaisten laudalleni odottamaan kyytiä pois Maasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti