44. Hän oli sillä tavalla hullu.
Jo pikkutyttönä Aino näki enkeleitä. Tuntikausia hän tuijotti tyhjää ilmaa edessään ja puhui kauniille enkeileilleen. Aino kertoi, että niillä oli ihmeelliset, kullanhohtoiset kasvot ja salaiset nimet. Aamuisin hän kertoi omituisesti hymyillen valkosilmäisestä naisesta, joka lauloi öisin muiden nukahdettua. Hän katseli maailmaa, jota kukaan meistä ei nähnyt.
Kolmantenatoista syntymäpäivänään Aino näki Paholaisen ensimmäistä kertaa. Itkien ja vapisten tyttö kertoi saaneensa Paholaiselta tehtävän. Hän oli oleva sanansaattaja Helvetin ja Taivaan välillä. Helvetin lieskojen ja punahehkuisten ahjojen loisteessa hän katselisi Taivaan kultaisena kimaltavaa porttia, tietäen ettei koskaan löytäisi tietä kumpaankaan valtakuntaan. Hänet oli tuomittu vaeltamaan ikuisesti hämärän maassa, valkeuden ja pimeyden rajalla.
Pienessä, kalpean vihreäksi maalatussa huoneessa, ikkunan rautaristikkoon takertuen Aino lauloi Helvetin sanomaa Taivaisiin ja rukoili enkeleitään vastaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti