19. Tappajan jahtaamana
Minulla on ollut tappaja perässäni jo vuosia. En muista kuinka monta. Aluksi muistin jokaisen päivän, jokaisen piinaavan sekunnin, mutta hiljalleen vuodet sekoittuivat omituiseksi, arkiseksi pakomatkaksi.
Muutan usein, lähes jatkuvasti. Vaihdan kampaustani kuin paitaa, en luo rutiineja milloinkaan, enkä koskaan esittele itseäni samalla nimellä kahdesti. Teen työtä, jossa kukaan ei tapaa minua. Soitan vanhemmilleni yleisöpuhelimesta muutaman kerran vuodessa ja lavastan oman kuolemani aina silloin tällöin.
Tuskin muistan millainen maailmani oli ennen kuin Webster astui siihen. Millaista oli tutustua, ystävystyä, viettää aikaa ulkona, kaupungilla. Millaista oli kun sydän löi rauhallisesti ja hengitys oli tasaista. Millaista oli nukkua yöt läpeensä ja nauraa kadulla. Toisinaan teen erämaavaelluksia vain saadakseni raitista ilmaa vailla murhaajanpelkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti