maanantai 29. elokuuta 2016

73. Gardajärven rannalla

73. Ensimmäinen ulkomaanmatkani.

Olin juuri täyttänyt seitsemän, kun matkustin äitini ja isäpuoleni kanssa pois putkiremontin jaloista Italiaan. Malcesine, Gardajärven rannalla, kaunis, eläväinen kaupunki, jonka linnan kupeesta sai maailman parasta jäätelöä. Hotellistamme muistan oikeastaan vain sen, että vessan ikkunasta avautui upea näkymä vihreille vuorille, joilta suuri Madonna-veistos tervehti minua joka aamu ja aulan vaihtuvan henkilökunnan, jota läsnäoloni tuntui ilahduttavan loputtomiin.

Minä olin vaaleatukkainen bella bambina, joka sanoi ciao ja grazie leveästi hymyillen. Väittelin myös sujuvasti jäätelönmyyjien kanssa, jos he olivat sitä mieltä, että haluamani makuyhdistelmät eivät olleet soveliaita. Viihdyin ravintoloissa ja rannalla, vaikka pelkäsin kuollakseni pyörteitä, jotka olisivat kuulemma imaisseet minut hetkessä mukanaan. Pelkäsin myös korkeita paikkoja, mutta kiipesin silti urheasti Malcesinen linnan torniin ja uskaltauduin jopa kurkistamaan varustusten yli maisemia.

Kärsin pienenä allergioista ja lista ruoka-aineista joita en saanut syödä oli pitkä kuin nälkävuosi. Hiljalleen noista kielloista alettiin luopua ja kokeilla mille asioille todella olin allerginen. Italiassa sitten maistoin ensimmäistä kertaa sitruunaa eikä paluuta entiseen enää ollut. Minusta tuli hetkessä sitruunafani, kaikki missä oli sitruunaa kelpasi. Tomaattikin meni paremmin kaupaksi kuin koskaan ennen matkaa tai sen jälkeen. Jokin Italian auringossa ja lämpimässä tuulessa saa lähes kaiken maistumaan paremmalta kuin missään muualla. Pizza tosin oli karvas pettymys, jota vain herkulliset kirsikat ja sipulifocaccia pystyivät laimentamaan.

Muistona tuosta matkasta minulla on linnan pääsylipun lisäksi pieniä lasieläimiä ja Pinocchio, jonka ostin ihan itse tuhannella liiralla. Äidin mielestä se oli liian kallis, mutta minä halusin sen ehdottomasti, enkä ole katunut. Tuossa se on vieressä nytkin ja katselee, kun kirjoitan. Äidilläni ja isäpuolellani on matkalta kuviakin, mutta en ole nähnyt niitä vuosiin.

Toivon, että vielä jonain päivänä palaan Malcesineen ja syön sydämeni kyllyydestä sitruunasorbettia Gardajärven välkkyviä aaltoja katsellen. Italia on minulle satumaa, jossa jokaisen mutkan takana on sekkailu.

2 kommenttia: