53. Miksi sinä pidät noista kengistä?
Ida kysyi, kun Lilli ilmoitti laittavansa lempikenkänsä illalla jalkaansa. He olivat menossa soramontulle, jonne kaikki seudun nuoret, jotka vähänkin halusivat olla jotakin, kokoontuivat. Myös Lillin suuri ihastus Joonatan oli tyttöjen kuuleman mukaan tulossa montulle. Juuri se oli syy siihen, että Lilli valitsi yksinkertaiset, mustat balleriinat, jotka olivat jo kärjistä hieman nuhruiset ja kuluneet.
- Ne ovat taikakengät. Lilli kuiskasi salaperäisesti hymyillen.
- Höpsö. Ida tuhahti ja kääntyi katsomaan itseään peilistä. Hän oli niin keskittynyt arvioimaan ulkonäköään, että häneltä jäi huomaamatta kevyt kultapölyn kimallus ja hento helähdys, joka kuului Lillin kengistä hänen naputellessaan niillä lautalattian pintaa.
- Älkää huoliko, taikakengät! Minä tiedän, että te viette minut minne ikinä haluan. Lilli kuiskasi kengilleen ja hymyili leveästi Idalle joka juuri kääntyi hoputtamaan Lilliä matkaan.
Soramontun pohjalla palava kokko heitti kalpean oransseja varjoja Lillin kasvoille tämän istuessa suurella kivellä, meluavan nuorisojoukon laitamilla. Hänen mustina kiiluvat silmänsä etsivät Joonatania ja jalat heilahtelivat levottomasti, hakaten kenkien kantoja kiveen. Jokaisella iskulla kengistä kaikui hauras helähdys, jonka vain yksi ihminen kuuli.
Joonatan katseli tuleen ja kuunteli vain puolittain keskustelua, joka velloi hänen ympärillään. Oli vaikeaa keskittyä, sillä jokin melkein kuin vaati hänen huomiotaan. Jokin suloinen ja vieno ääni, joka soi hänen tajuntansa laidalla. Kuin tuhannet pienen pienet hopeakellot, jotka kutsuivat luokseen. Hitaasti Joonatan alkoi seurata ääntä, sillä se kantautui jostakin läheltä.
Aivan lepattavan valokehän reunalla istui tyttö, joka kohotti katseensa ja hymyili Joonatanille. Helähdykset vaimenivat, mutta tuon tytön kaiken valaiseva hymy sai Joonatanin sisimmän helkähtelemään tavalla, jota hän ei ollut koskaan tuntenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti