55. Itseäni koskeva keskustelu, jota minun ei olisi pitänyt kuulla.
Nousin hitaasti rappusia kohti kerrosta, jossa luokkani sijaitsi, kun kuulin ääniä yläpuolellani olevalta porrastasanteelta. He puhuivat "läskipersepingosta". Tunsin äänet ja tiesin heidän tarkoittavan minua. "Läskiperse" ja ratkiriemukas "terse sulla on Ellan perse!" -tervehdys olivat suosiossa niihin aikoihin. Pysähdyin nojaamaan seinään ja tuijottamaan lasiovea edessäni.
- No mutta se pilaa taas kaiken! Yksi keskustelijoista valitti ja päättelin aika pian heidän suunnittelevan niin sanottua joukkolintsausta, jossa kaikki lintsaavat ja väittävät jälkeenpäin, että tunnin piti olla peruttu. Ilmeisesti olin pilannut tällaisia suunnitelmia joskus aikaisemminkin, sillä en nähnyt mitään syytä lintsata vain siksi, etten pilaisi muiden lintsaamista. Minusta oli hieman liikaa vaatia minulta sellaista lojaaliutta, kun muu sosiaalinen kanssakäyminen minun kanssani tuntui ajoittain rajoittuvan haukkumiseen, tavaroilla heittelyyn ja kellonajan kysymiseen. Minun koulumenestykseni perustui lähes täysin sille, että kävin tunneilla ja pidin siellä korvani auki. Kai minulle piti antaa hikipingon maine, koska niin vähällä työllä ei olisi pitänyt saada sellaisia arvosanoja.
"Läskiperse" muuttui ajan myötä vain "ihanaksi naisellisuudeksi" ja koulumenestys lopultakin yksityisasiaksi, mutta silti muistan kuinka tuskallista oli vetää syvään henkeä ja nostaa pää pystyyn. Millaista oli kulkea ilmeettömin kasvoin sellaisten ihmisten ohi, jotka hetki sitten olivat sinua haukkuneet. Minä muistan kuinka vaikeaa oli näyttää vahvalta, kun sisältä tunsin itseni niin heikoksi, että pelkäsin hajoavani sirpaleiksi koulun lattialle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti