65. Laita hahmosi pimeään. Katso mitä tapahtuu.
Helena ujuttautui kapeasta raoasta pilkkopimeään tilaan. Kärppä seurasi hänen perässään ja liu'utti seinäntakaisin paikoilleen. Helena kuuli kuinka Mari työnsi kenkälaatikot paikoilleen ja sulki vaatekaapin oven. He mahtuivat juuri ja juuri istumaan vastakkain kovalle betonilattialle. Helena nojautui varovasti laudoitettua seinää vasten ja koetti tasata hengitystään. Hän tunsi Kärpän pohkeen omaansa vasten. Se tuntui lohdulliselta. Se kertoi, ettei hän ollut pimeydessä yksin. Helenan luomet painuvat kiinni. Hän halusi luoda oman pimeytensä, se tuntui turvallisemmalta kuin pakotettu pimeys suljetussa tilassa heidän ympärillään.
Ajatukset sumentava pakokauhu humahti Helenan lävitse, kun hän kuuli ovikellon vaativan helähdyksen. Hän puristi hikoavat kätensä tiukasti nyrkkiin ja yritti keventää hengitystään. Kärppä oli täysin ääneti. Ellei Helena oli tuntenut hänen lämmintä ihoaan omallaan, luulisi hän olevansa yksin. Joku avasi makuuhuoneen oven. Raskaat askeleet kaikuivat lattialla. Helena odotti henkeään pidätellen, että joku avaisi vaatekaapin. Kun se tapahtui Helena oli varma, että hän pyörtyisi kauhusta. Metalliset henkarit kilahtelivat kuin tuomion kellot, kun vaatteita siirrettiin sivuun. Loputtomalta tuntuneen ajan kuluttua vaatekaapin ovet loksahtivat kiinni. Helena uskalsi kuitenkin vetää kunnolla henkeä vasta, kun kuuli Marin kuiskaavan, että välitön vaara oli ohitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti