66. Olet saanut häädön asunnostasi, mutta et halua asua kadulla, joten menet Ikeaan. Illalla piiloudut vessaan, kunnes vartijat ovat poistuneet. Kirjoita elämästäsi.
Haparoin ulos pimeästä naistenhuoneesta ja hiivin hätäuloskäynti-kylttien vihreässä kajossa kohti mukavasti sisustettua esimerkkiasuntoa, jonka olin valinnut itselleni aikasemmin päivällä. Kaikki näyttää ympärilläni erilaiselta ja uhkaavalta. Kurkistan sydän pamppailen jokaisen kulman taakse ja koetan olla säntäämättä juoksuun nähdessäni tyhjät käytävät edessäni. Löydettyäni tulevan kotini, sytytän pienen pöytälampun majakaksi hämärään ja lähden vaeltamaan alakertaan, ruokaosastolle. Hiivin pitkin seinänvieriä ja pälyilen vainoharhaisesti ympärilleni. Kaikkialla on aavemaisen hiljaista ja autiota. Minun on vaikea uskoa, että todella olen rakennuksessa yksin.
Puhelimeni näytön kalvaassa valossa tiirailen ruokapakkausten kylkiä ja poimin mukaani puolukkamehua, korppuja ja näkkileipää. Tuijotan kaipaavasti pakasteita, mutta en ole vielä keksinyt missä kypsentää niitä, joten tyydyn nappaamaan mukaani purkillisen mustikkahilloa.
Suunnistan kohti pöytälampun lämmintä hohdetta ja katan illalliseni sievälle, valkokantiselle pöydälle. Hitaasti levitän hilloa korppuni päälle ja katson tahratonta, sinisävyistä keittiötä ympärilläni. Hymyilen muovisten mehikasvien ikuiselle vihreydelle ja lasipurkkien pölyisille makaroneille. Hetken aikaa voin kuvitella olevani missä tahansa muualla kuin Ikeassa, mutta yksi vilkaisu taakseni särkee illuusion. Koti muuttuu loputtomiksi sohvariveiksi, jotka tuijottavat minua syyttävästi hämärässä.
Alakuloisena siivoan pöydän ja piilotan ruokatarvikkeeni ohuen, kulissimaisen vaneriseinän taakse. Lastenosastolta löytämäni possupehmolelu kainalossa tassuttelen makuuhuoneeseen. Asetan puhelimeni herättämään minut syntisen aikaisin, jotta ehdin piiloutua ennen työntekijöiden saapumista. Haukotellen käperryn suureen vuoteeseen, sammutan yölamppuni ja puristan lohdullisen pehmeän possun rintaani vasten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti