Mitä minun kirjoituspöytäni ajattelee öisin?
Olen varma, että kirjoituspöydälläni on kova ikävä minua. Se istuu toisella paikkakunnalla, vinttikamarissa ja odottaa päivää, jona voin hakea sen kotiin. Se muistelee kaikkia satuja, joita olen sille kuiskinut ja silittelee tarinoita, jotka kypsyvät sen laatikoissa. Se toivoo, että kotiin päästyään se pidettäisiin paremmassa järjestyksessä kuin aikoinaan. Hiljaa pöytäni naurahtaa muistaessaan täyteen ahdetut laatikot ja paperivuoret. Nauru muuttuu huokaukseksi, kun se muistelee kuinka minulla oli tapana siirtää huonekaluja ympäri huonettani. Se sai aina hyvän paikan, olihan se sentään valtion palveluksesta eläköitynyt pöytä.
Öisin kirjoituspöytäni unelmoi pääsevänsä taas töihin. Liian kauan se on ollut toimettomana ja vain nukuttanut mustaa kissaa kannellaan. Pimeydessä se kuuntelee talon hengitystä ja odottaa aamua, jona minä palaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti