30. Ikimuistoisin kokemukseni auton takapenkillä.
Oli sateinen, harmaa päivä. Minä olin ehkä kahdeksan vanha ja olimme matkalla mummolaan. Minä istuin takapenkillä veljeni kanssa. Jostain, jo aikoja sitten unohtuneesta syystä, olin varma, että kuolisin pian.
Tuijotin auton ikkunaan takertuneita vesipisaroita ja odotin kuolemaa. Minä hetkenä hyvänsä, minä ajattelin. Jätin mielessäni hyvästejä kaikille ympärilläni. Nieleskelin kyyneleitä ja katsoin isäni rakasta profiilia, tuttuja, vakaita käsiä ratilla ja toivoin, että hän pelastaisi minut. Katsoin isoveljeäni. Hän oli nukahtanut. Olin siitä iloinen, sillä en halunnut hänen luulevan minua itkupilliksi.
Hiljaiset, sateen pieksemät metsät liukuivat ohi tumman harmaana massana. Koko luonto itki minun lähestyvää kuolemaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti